Still going strong

Noniin, nyt ollaan päästy kunnolla työn makuun, ja ensimmäiset kokonaiset työviikot ovat takana. Kävin jo pari viikkoa sitten heti Dubliniin saavuttuani työpaikallani Kinlay Housessa moikkaamassa pomoa ja osaa työntekijöistä. Pomo vaikutti varsin mukavalta hepulta jo ensinäkemältä, ja samaa voi sanoa myös työkavereista joten maanantaiaamuna ei pahemmin hermostuttanut ennen ensimmäistä työvuoroa.



Ensimmäisenä maanantaina työt alkoivat mukavasti jo 7.30, ja koko viikon noudatin samaa aikataulua eli työvuoro oli 07.30-15.30. Tästä viikosta alkaen työvuoroja on sitten vähän silloin tällöin. Joskus aamuvuoroja, joskus iltavuoroja, joskus viikonloput duunissa, joskus keskellä viikkoa vapaata. Ensimmäisen viikon ajan olin aina samoissa vuoroissa hostellin toisen suomalaisen työntekijän kanssa, eli Hennan kanssa. Henna on myös työharjoittelussa täällä, ja palaa Suomeen parin viikon päästä. Hän on ollut kuitenkin Kinlayssa jo monta kuukautta töissä joten ensimmäisen viikon ajan sain hyvää opetusta ja ihan suomen kielellä.

Itse työpäivät ovat olleet tähän saakka varsin leppoisia. Aamu alkaa kassan laskemisella ja Dublinin hostellien vapaiden huoneiden lukumäärän katsastamisella, sen jälkeen tehdään hostellissa jotain käytännön asioita eli vähän järjestellään paikkoja jos on hiljaista, muulloin palvellaan asiakkaita, checkataan uusia asukkaita sisään ja vanhoja ulos, myydään Pub Crawl-lippuja ja paljon muuta vastaavanlaista puuhaa. Palkkaahan harjoittelusta ei saa, mutta jokaisesta myydystä Pub Crawl- ja turistibussi-lipusta saamme sentään aina muutaman euron omaan taskuun. Ehkäpä yleisin työtehtävä tähän saakka on ollut asukkaiden avainkorttien uusiminen, nuo kun tuppaavat hajoamaan/hukkumaan vähän jokaiselta asukkaalta. Tosin itseltäni unohtuu huoneeseen tai katoaa johonkin mustaan aukkoon oman huoneeni avainkortti vähän väliä, joten siinä mielessä ihan hyvillä mielin autan kohtalontovereita.

Työ on siis ollut varsin mukavaa ja leppoisaa tähän asti, ja muutenkin ensimmäinen kokonainen viikko Dublinissa on ollut hyvin onnistunut. Tammikuu on tällä alalla yleensä yksi hiljaisimmista kuukausista, ja se on kieltämättä näkynyt töissä. Välillä ei meinaa tulla asiakkaita ollenkaan eikä ole oikein mitään työtehtäviä tehtävänä. Se toki kelpaa, ja silloin on hyvää aikaa päivitellä maailman menoa työkaverin kanssa tai katsoa respan tiskillä akvaariossa asustavan Tito-kilpikonnan touhuja. Välillä vaikuttaisi siltä, että Tito kaipaisi naispuolista seuraa mutta ei siitä sen enempää. Työssä yksi kivoimmista puolista on ollut se, että respavuorossa olevat saavat vastata hostellin musiikkitarjonnasta. Tosin 8 tunnin työvuoron aikana alkaa hiukan ideat loppumaan kesken, ja French Filmsin levy voi joskus soida 3 kertaa saman päivän aikana. Onneksi paikallinen Radio Nova on osoittatunut hieman suomalaista versiota paremmaksi.

Yksi asioista mikä hiukan arvellutti tänne tullessa oli paikallinen kieli. Puhun toki hyvää englantia, mutta paikallinen murre on välillä sellaista että edes Chris Montgomeryn erinomaiset opit eivät aina joka tilanteessa auta. Kun tulimme lentokentältä taksilla keskustaan niin mielessä kävi oliko taksikuski puolalainen vai mitä kieltä hän puhui. Tuon jälkeen ei ole kuitenkaan suuremmin ollut mitään ongelmia kielen kanssa, ja paikallisiakin ymmärtää ihan hyvin kunhan jaksaa tarkasti kuunnella. Ja kun korva siihen aksenttiin tottuu niin ongelmia ei ole.

Kaupunkina Dublin on tullut jo aika hyvin tutuksi. Ainakin keskustan alue. Liffey-joki ja kaupungin ehkä tunnetuin nähtävyys eli Spire ovat hyviä apuvälineitä, jos meinaa eksyä. Spire kun kohoaa sen verran korkealle, että sen huipun näkee oikeastaan aina kun katsoo taivaalle ja on tarpeeksi lähellä keskustaa. Siinä missä New Yorkilla on soihtua pitelevä nainen, Brysselillä pissaava pikkupoika, niin täällä on hopeinen hammastikku. Nähtävyytensä kullakin.



Arkielämä Dublinissa on ollut suht makoisaa tähän asti. Suomessa ei kai voi vielä tähän aikaan vuodesta mennä syömään lounasta puistoon ja istuskelemaan lämpimään auringonpaisteeseen. Tai toki aina voi, mutta se tuskin on yhtä mukavaa kuin näillä keleillä täällä...

Täällä hostellin dormissa asuminen ei aina mitään kovin suurta herkkua ole, ja varma tapa saada viikottain vaihtuvat huonekaverit nauramaan on kertoa, että aiot asua tässä huoneessa toukokuun loppuun asti. Mutta sänky on ihan mukava vaikka se onkin 15 senttiä liian lyhyt ja pääasia, että on katto pään päällä. Tai tässä tapauksessa ylemmän sängyn pohja, josta roikkuu naruja mutta parempi sekin kun ei mitään. Ja kyllähän hostellin sijainti on aivan erinomainen, kun kaikki ovat kävelyetäisyyden päässä ja aamiainenkin on ilmaista.



Viime lauantaina käväisin pohjois-Irlannissa Belfastissa katselemassa paikkoja, ja tulevinakin vapaapäivinä olisi tarkoitus käydä Belfastissa ja todennäköisesti myös Lontoossa ja Skotlannissa. Joten ihan mukavastihan tämä kevät tässä menee. Eläköön halpalentoyhtiöt!

Welcome to Dublin

Blogin aloittaminen hiukan venyi, mutta nyt on saatu tämäkin pystyyn. Kyllähän nyt omasta elämästään aina jotain kirjoitettavaa keksii, mutta blogin nimen keksiminen oli suurin haaste. "Toni ulkomailla" kun ei kuulosta kovinkaan jännältä. Paljon paremmaksi ei päästy.

Eli tässä blogissa kirjoittelen työharjoittelusta ja yleisestä elämästä Irlannin Dublinissa. Tammikuun kuudes päivä tänne saavuin, ja työharjoittelujakso päättyy 25.5. Paluulentoa en ole vielä hankkinut, mutta enköhän viimeistään kesäkuun alussa löydä itseni kesäisestä Helsingistä.
Blogin tavoite on siis kertoa työharjoittelusta ulkomailla, ja antaa mahdollisesti jotain vinkkejä ja innostusta koulumme opiskelijoille joilla on vielä työharjoittelu edessä, ja miettivät kuumeisesti että onko sinne ulkomaille mitään järkeä lähteä. Niin mietin minäkin, mutta sitten aloin lukemaan näitä blogeja ja nyt kirjoittelen Dublinista seuraavat 5 kuukautta. Eli kannattaa lukea vain omalla vastuulla.

Itse aloin miettimään työharjoittelun suorittamista ulkomailla jo heti koulun aloitettuani eli syksyllä 2010. Tuolloin ei kuitenkaan Irlanti käynyt edes mielessäkään, vaan uneksin kohteista kuten Lontoo, Amsterdam jne. Syy miksi noista olin kiinnostunut oli se, että olen kyseisissä paikoissa monet kerrat käynyt ja aina viihtynyt. Kesällä 2011 kun työharjoittelujakson lähestyminen toden teolla alkoi, aloin myös miettimään että ehkä olisi vähän tylsää lähteä paikkaan jossa on jo monesti ollut. Ehkä olisi jännempää lähteä johonkin kohteeseen mikä ei ole entuudestaan tuttu eikä välttämättä edes kovin kiinnostava etukäteen ajateltuna. Pääsisi täysin uuteen kaupunkiin ja maahan, eikä sellaiseen mistä on jo aiemmin nähnyt enemmänkin kuin vain pakolliset nähtävyydet.

Ja vaikka puhuinkin työharjoitteluun lähtemisestä, niin ulkomaille ei toki noin vain lähdetä vaan sinne ensisijaisesti pyritään. Koulumenestyksen pitäisi olla siedettävää, kurssit suoritettu ja sen lisäksi pitäisi se työpaikkakin vielä saada itselleen. Noista ei kuitenkaan kannata hirveästi stressata. Kursseista pääsee läpi viimeistään sitten niiden uusintakokeiden jälkeen kunhan jaksaa vähän panostaa. Itsekin vietin monen monet iltapäivät puolityhjässä luokassa ja väänsin ties minkä aineen uusintakoetta, mutta kyllä niistä lopulta aina selvisi.

Mutta niin, miten siis päädyin Dubliniin? Viime syyskuussa aloitin kovan sähköpostiurakan ja lähetin työhakemukseni ja CV:ni kymmeniin ja taas kymmeniin hostelleihin ympäri Eurooppaa. Oli ollut jo pitkään selvää, että hostelleiden rento ilmapiiri ja mielenkiintoinen työympäristö on se mihin haluaisin päästä. "Thanks but no thanks" vastauksia tuli melkein yhtä monta kuin mitä hakemuksiakin oli. Lopulta sähköpostista löytyi 2 myöntävää vastausta, ja pari kutsua Skype-työhaastatteluun. Toinen myöntävistä vastauksista oli Kinlay House hostellista Dublinista. Samasta hostellista jossa koulumme oppilas oli aikaisemmin ollut työharjoittelussa, ja jonka blogin kautta aloin innostumaan Dublinista ja mietimään että ehkä se Irlanti ei olisikaan niin huono kohde. Vaikka jalkapallo onkin huonompaa kuin siinä toisessa vaihtoehdossa eli Belgian Antwerpenissa. Niinpä otin paikan vastaan Kinlay Housesta jo hyvissä ajoin viime syksynä.

Syksyn ja alkutalven aikana kouluvelvollisuuksien suorittaminen venyi aika viime tinkaan, mutta lopulta sain nuokin suoritettu ja niinpä joululoman sain pyhittää matkan suunnitteluun ja pakkaamiseen. Tai no lähinnä tulevien keikkojen ja futismatsien katsastamiseen ja Guinness-tuopin hintojen vertaamiseen. Pakkaamisen aloitin lähtöä edeltävä iltana, ja niille jotka eivät sitä vielä tiedä niin voin antaa vinkiksi että älkää missään tapauksessa jättäkö pakkaamista viimeiselle illalle.

Aikaisin Loppiaisen aamuna kuitenkin selvisin Helsinki-Vantaalle, ja Tukholman kautta lopulta Dubliniin. Samalla lennnolla oli pari muutakin koulumme oppilasta jotka suorittavat työharjottelua Dublinin hostelleissa, joten otimme yhteisen taksin keskustaan. Pääsin lopulta huoneeseeni sen jälkeen kun olin hajottanut taksin takaluukun, ja koittanut selittää hostellin vieressä sijaitsevan kahvilan tiskillä että minulla olisi täällä huone varattuna enkä halua tilata cappucinoa. Asuntoa en ole siis vielä hankkinut(ja tuskin hankinkaan sillä vuokrat ovat jopa Helsinkiä suurempia), joten asustelen Kinlay House hostellin sisarhostellissa nimeltä Avalon House.

Dormimajoitus Avaloissa on ilmaista koko sen ajan kun työskentelen Kinlayssa. Tämä Avalon hostelli on hyvin samantyyppinen kuin Kinlay, mutta vain huomattavasti isompi. Onhan siitä glamouri kaukana, jos meinaan yli 5 kuukautta asua 4 hengen dormissa, mutta kyllähän tuolla pärjää. Ja jos hermot täysin menevät niin kyllähän täältä aina vuokrakämpän saa, vaikka siitä joutuukin aika paljon pulittamaan. Oma huoneeni on muuten ihan mukava, mutta ehkä sopisi enemmän jollekkin uskonnollisemmalle ihmiselle. Ei muuten mutta jumalanpalveluksista ei ainakaan myöhästyisi, sillä hostellia vastapäätä sijaitsee kirkko, ja itse asustelen ylimmässä kerroksessa joten kirkon kellot ovat noin 5 metrin päästä ikkunastani. Ja kyllä, ne soivat aika kovaa. Ei pelkästään ennen messuja vaan laskujeni mukaan ainakin 80 kertaa vuorokauden aikana. Pari ekaa yötä sain dormin aivan itselleni, mutta tällä hetkellä kämppiksenä yläsängyssä bunkkaa Venezuelasta kotoisin oleva jannu. Mukava tyyppi ja vaikuttaisi onneksi olevan aivan yhtä pihalla Dublinin menosta kuin minäkin. Päätettiin että molempien tavoitteet alkavaan päivään on olla jäämättä auton alle.

Nyt on siis tullut vietettyä jo muutama päivä Dublinissa ja mukavalta kaupungiltahan tämä vaikuttaa. Lämpötilat ovat olleet tasaisesti siinä +10 asteen tienoilla, joten kovat jätkät vetävät ilman takkia. Toki asiaan kuuluu myös paikottaiset sateet. Nuo tuntuvat olevan vain paikallinen jokapäiväinen tapa. Vaikka olisi puolipilvinen sää niin aina jossain vaiheessa tulee pieni sadekuuro, mutta kyllä nuo aina voittavat loskan, lumisella jalkakäytävällä tarpomisen ja 15 asteen pakkaset. Viikonloppuna tuli tutuksi niin paikalliset ruokamestat kuin myös omaksi suosikkibaarikseni noussut Whelans, jossa on ilmeisesti kuvattu myös P.S. I Love You-nimistä leffaa. Hyvä ja tärkeä fakta.

Loppuviikosta kun on kokonainen työviiikko takana niin voin itse työstäni kirjoittaa enemmän. Ja vaikka parit kuvatkin lisätä tätä blogia elävöittämään. Toivottavasti joku jaksaa lueskella!